Istuin perjantai-iltaa lähikapakassani muutaman muun harjoittelijan kanssa. Olimme etukäteen vähän puhuneet lähtevämme illalla porukalla jonnekin tanssimaan. Long story short: osa vähän hannaili ja toiset olivat vähän väsyneitä ja lopulta kaikki lähtivät lepäämään kotiin ja revanssi yökerhoista sovittiin seuraavalle illalle.
Pöytään jäin minä ja jo vuosia Jakartassa ollut puolalainen tyyppi. Meitä ei varsinaisesti huvittanut lähteä kotiin, eikä toisaalta tyhjässä pöydässä istuminenkaan tuntunut ässävedolta. Hän siinä sitten kysäisi minulta, että mitäs jos hän näyttäisi minulle sellaisen turistikierroksen Jakartan yökerhoista? No mitäs minä siinä alkaisin vastaan väittämään? Taksi alle jne.
Ensimmäinen kohteemme oli Red Square. Plaza Senaya Arcadian sisältä löytyi useampikin ravintola joista valita, mutta koska deitilläni oli jonkinnäköinen kantiskortti, pääsimme Red Squareen sisälle ilmaiseksi. Ravintola paljastui pieneksi yökerhoksi, jossa valopöydät on tehty tanssimista varten. Aika magee, mutta äänekäs paikka. Otimme oluet ja siirryimme sisätiloihin.
Päädyimme keskustelemaan parin-kolmen hengen naisporukan kanssa. Puolalainen kun on sinkku, niin hänellä oli kenties vähän enemmän intressinä tuppautuakin sellaisiin seurueisiin. Naisia huvitti kovasti ulkonäkömme, sillä olimme molemmat pukeutuneet samalla sapluunalla: pikeepaita, farkut, tennarit. Keskustelu kuitenkin kääntyi ikäväksi heti kun yksi heistä bongasi sormukseni. ”How long have you been married?” ”Where is your wife?” ”How many kids do you have?” En siinä sitten viitsinyt alkaa selittää suomalaisia kihlautumisperinteitä meluisan teknon yli, joten vastailin kaikenmaailman satuja.
Juomien loputtua suuntasimme ulos. Pyysin seuralaiseltani anteeksi tilannetta, sillä hän tuntui tulevan ihan hyvin juttuun neitien kanssa ennen sormusepisodia. Kysyin, että olisiko fiksua vaan ottaa se pois, kerta se näköjään paikallisia ärsyttää? ”Your decision.”
Seuraava kohde oli maantieteellisesti niin lähellä, että pystyimme kävelemään sinne: X2 Jakartan kenties suurin yökerho. Ongelmana oli, että meidän ja yökerhon välissä oli parkkihalli, jonka läpi jouduimme seikkailemaan. Hetken harhailun jälkeen ystävällinen turvamies ohjasi meidät eksyneet surulliset länkkärit perille. Itse yökerhoon sisäänpääsy oli kuitenkin helppoa, kiitos kanta-asiakkuuden.
X2 on hyvin samanlainen kuin eurooppalaiset yökerhot: isoa tilaa, välkkyviä valoja, ahdasta. Musiikki oli siedettävämmällä tasolla kuin Red Squaressa. Ei paljoa, mutta vähän. Pääsimme jopa vippitilaan deittini kortilla, joten emme edes joutuneet jonottamaan juomiamme. Nice. Kaikki oli miellyttävää, mutta vähän tylsää. Kuten tuossa Jakarta 100 Bars blogissa osuvasti sanotaan: ”I feel like I’m just a number in such huge places, that are principally about making (lots of) money.” Seuraava siirtymä tehtäisiin taksilla.
Taksin ikkunasta näimme laittoman kiihdytysajon. Kaksi kiiltävää, kalliinnäköisä autoa kiihdytti hirveällä vauhdilla viereisellä tiellä. Kuulemma se on suhteellisen yleistä Jakartassa. En olisi uskonut, sillä tien raivaaminen tässä kaupungissa – jopa yöaikaan – täytyy olla vaikeaa. Ja vaarallista.
Seuraavaksi vuorossa olikin pahamaineinen Blok M. Bussiaseman yhteyteen kasvanut liikealue on kuuluisa ostosmahdollisuuksista päivisin ja rosoisuudestaan öisin. Tämä oli puhtaasti turistikäynti, sillä kuulemma aikaamme ei kannattanut hukata yökerhoihin, joissa naisia on paljon, muttei asiakkaina yhtään.
Näin Top Gunin, ja luulenpa että Jakarta 100 Barsin arvioinnin jälkeen on taso päässyt vähän laskemaan, tai päivä oli jotenkin huono. Kyseessä oli käytännössä bordelli. About 95% ihmisistä sisällä oli prostituoituja. Käännyimme vain eteisessä, seuralaiseni kysyi jotain baarimikolta (luulen että se liittyi biljardipöytiin) ja sen 30sek aikana ehti joku noin nelikymppinen rouva nappaamaan minua kädestä kiinni. Eikä siis silleen nätisti kädestä, vaan ranteesta. Yritin siinä ottaa kättäni rennosti ja ystävällisesti irti, mutta rouva tuijotti minua vaan vihaisesti eikä päästänyt rautakouraansa löystymään. Onneksi toverini osasi sanoa jotain riittävän loukkaavaa bahasaksi, etten joutunut varsinaisesti repimään itseäni irti.
Siirryimme ulkoilmaan ja kävimme useamman yökerhon ovella katsomassa lappuja luukuilla. Ilmeisesti alue on kuolemassa – ja hyvä niin. Taksin saaminen oli myös haastavaa. Kävelimme monien taksien ohi, mutta emme tunnistaneet yhtään luotettavaa merkkiä. Epämääräiset autot ajoivat eteemme vähän vinottain ja avasivat ovensa, yrittäen ohjata meidät sisälle. Ovat ilmeisesti tottuneet todella humalaisiin länkkäreihin tällä alueella. Lopulta vastaan tuli ihana ja luotettava Express ja otimme suunnan kohti matkan viimeistä pysäkkiä.
Jakartan yöelämän legenda on Stadium: neljä kerrosta yökerhoa kaupungin pohjoisosassa on auki pidempään kuin kukaan jaksaa juhlia, enkä ole ihan varma voiko sisällä olevaa touhua kutsua juhlimiseksi. Oppaani kuvasi paikkaa vaan yhdellä sanalla: ”dark”. Kysyin, että missä mielessä: onko se syntinen kuin Blok M vai pimeä vai mitä? ”Just dark, you’ll see”. Sisäänpääsyn hinnalla sai valita joko bissen tai vesipullon. Pidin vesipulloa äärettömän typeränä vaihtoehtona, mutta heti sisälle päästyäni tajusin kuuluvani vähemmistöön olueni kanssa. Käytännössä kaikilla muilla oli kädessään vesipullot ja jokainen vaakatason pinta oli täynnä vesipulloja. Ahaa, muistin kuulleeni huumeiden käytön olevan yleistä Jakartassa, mutta nyt vasta näin ensimmäistä kertaa baarin jossa käytännössä ei juotu, vaan vedettiin ainoastaan ekstaasia. Tai näin mitä näin, yökerho oli pimeä kuin Ivalo tammikuussa. Sitä on vaikea kuvailla, valoja ei rehellisesti ollut kuin käytävillä, tanssitilat olivat lähes pilkkopimeitä.
Saimme tuoppimme ja olimme siirtymässä tutkimaan paikkoja, kun tiellemme tuli vanhahko rouva. En ole hyvä arvioimaan aasialaisten ihmisten ikiä, mutta veikkaisin tätä naista noin kuusikymppiseksi. Hän oli pukeutunut henkilökunnan vaatteisiin ja hän viittilöi meitä pysähtymään. Eipä siinä vaihtoehtojakaan ollut, hän seisoi edessämme. Rouva sanoi jotain bahasaksi ja oppaani kumartui vähän eteenpäin kuullakseen paremmin. Samalla rouva veti jostain nurkasta aika riuhtaisten (ja takuulla kivuliaasti) nuoren tytön eteemme.
Mitäs mä arvioisin? Hän oli todella ylimeikattu, pukeutunut minihameeseen ja hyvin niukkaan tuubitoppiin, eikä hänen katseensa tarkentunut mihinkään. Jos pitäisi veikata, sanoisin häntä 17-vuotiaaksi, mutta kuten tuossa jo aiemmin sanoin, en osaa arvioida ikiä. Yhtäkkiä toverini ja minä molemmat kommunikoimme vanhemman rouvan kanssa aivan yhtä hyvin: käsiä heiluttamalla teimme nopeasti selväksi, ettemme olleet kiinnostuneita hänen kauppaamastaan huumatusta lapsesta.
Siirryimme yläkertaan ja sen minkä melulta pystyimme, debriiffasimme juuri tapahtunutta. Kuulemma kyseessä ei ollut mikään yksittäistapaus, vaan Jakartassa on edelleen voimissaan avoin prostituutiokulttuuri kaikkine lieveilmiöineen. On ilmeisesti aivan tavallista että aivan ravintolassa kuin ravintolassa tällaista saattaa tapahtua. Stadium on lisäksi huippusuosittu, valtaisan kokoinen, sopivalla sijainnilla ja pimeä. Ei se minun kuvotustani silti vähentänyt. Joimme oluemme loppuun ja kiersimme kerrokset läpi, mutta sitten olikin vuorossa (onneksi) taksimatka kotiin.
Sain sellaisen kuvan Jakartan yöelämästä, että suurella seurueella voisi oikeastaan nauttia olostaan lähes missä vaan. Näin kaksistaan kun kuljimme, saimme ehkä aavistuksen enemmän huomiota kuin mitä kaipasin.
Pöytään jäin minä ja jo vuosia Jakartassa ollut puolalainen tyyppi. Meitä ei varsinaisesti huvittanut lähteä kotiin, eikä toisaalta tyhjässä pöydässä istuminenkaan tuntunut ässävedolta. Hän siinä sitten kysäisi minulta, että mitäs jos hän näyttäisi minulle sellaisen turistikierroksen Jakartan yökerhoista? No mitäs minä siinä alkaisin vastaan väittämään? Taksi alle jne.
Ensimmäinen kohteemme oli Red Square. Plaza Senaya Arcadian sisältä löytyi useampikin ravintola joista valita, mutta koska deitilläni oli jonkinnäköinen kantiskortti, pääsimme Red Squareen sisälle ilmaiseksi. Ravintola paljastui pieneksi yökerhoksi, jossa valopöydät on tehty tanssimista varten. Aika magee, mutta äänekäs paikka. Otimme oluet ja siirryimme sisätiloihin.
Päädyimme keskustelemaan parin-kolmen hengen naisporukan kanssa. Puolalainen kun on sinkku, niin hänellä oli kenties vähän enemmän intressinä tuppautuakin sellaisiin seurueisiin. Naisia huvitti kovasti ulkonäkömme, sillä olimme molemmat pukeutuneet samalla sapluunalla: pikeepaita, farkut, tennarit. Keskustelu kuitenkin kääntyi ikäväksi heti kun yksi heistä bongasi sormukseni. ”How long have you been married?” ”Where is your wife?” ”How many kids do you have?” En siinä sitten viitsinyt alkaa selittää suomalaisia kihlautumisperinteitä meluisan teknon yli, joten vastailin kaikenmaailman satuja.
Juomien loputtua suuntasimme ulos. Pyysin seuralaiseltani anteeksi tilannetta, sillä hän tuntui tulevan ihan hyvin juttuun neitien kanssa ennen sormusepisodia. Kysyin, että olisiko fiksua vaan ottaa se pois, kerta se näköjään paikallisia ärsyttää? ”Your decision.”
Seuraava kohde oli maantieteellisesti niin lähellä, että pystyimme kävelemään sinne: X2 Jakartan kenties suurin yökerho. Ongelmana oli, että meidän ja yökerhon välissä oli parkkihalli, jonka läpi jouduimme seikkailemaan. Hetken harhailun jälkeen ystävällinen turvamies ohjasi meidät eksyneet surulliset länkkärit perille. Itse yökerhoon sisäänpääsy oli kuitenkin helppoa, kiitos kanta-asiakkuuden.
X2 on hyvin samanlainen kuin eurooppalaiset yökerhot: isoa tilaa, välkkyviä valoja, ahdasta. Musiikki oli siedettävämmällä tasolla kuin Red Squaressa. Ei paljoa, mutta vähän. Pääsimme jopa vippitilaan deittini kortilla, joten emme edes joutuneet jonottamaan juomiamme. Nice. Kaikki oli miellyttävää, mutta vähän tylsää. Kuten tuossa Jakarta 100 Bars blogissa osuvasti sanotaan: ”I feel like I’m just a number in such huge places, that are principally about making (lots of) money.” Seuraava siirtymä tehtäisiin taksilla.
Taksin ikkunasta näimme laittoman kiihdytysajon. Kaksi kiiltävää, kalliinnäköisä autoa kiihdytti hirveällä vauhdilla viereisellä tiellä. Kuulemma se on suhteellisen yleistä Jakartassa. En olisi uskonut, sillä tien raivaaminen tässä kaupungissa – jopa yöaikaan – täytyy olla vaikeaa. Ja vaarallista.
Seuraavaksi vuorossa olikin pahamaineinen Blok M. Bussiaseman yhteyteen kasvanut liikealue on kuuluisa ostosmahdollisuuksista päivisin ja rosoisuudestaan öisin. Tämä oli puhtaasti turistikäynti, sillä kuulemma aikaamme ei kannattanut hukata yökerhoihin, joissa naisia on paljon, muttei asiakkaina yhtään.
Näin Top Gunin, ja luulenpa että Jakarta 100 Barsin arvioinnin jälkeen on taso päässyt vähän laskemaan, tai päivä oli jotenkin huono. Kyseessä oli käytännössä bordelli. About 95% ihmisistä sisällä oli prostituoituja. Käännyimme vain eteisessä, seuralaiseni kysyi jotain baarimikolta (luulen että se liittyi biljardipöytiin) ja sen 30sek aikana ehti joku noin nelikymppinen rouva nappaamaan minua kädestä kiinni. Eikä siis silleen nätisti kädestä, vaan ranteesta. Yritin siinä ottaa kättäni rennosti ja ystävällisesti irti, mutta rouva tuijotti minua vaan vihaisesti eikä päästänyt rautakouraansa löystymään. Onneksi toverini osasi sanoa jotain riittävän loukkaavaa bahasaksi, etten joutunut varsinaisesti repimään itseäni irti.
Siirryimme ulkoilmaan ja kävimme useamman yökerhon ovella katsomassa lappuja luukuilla. Ilmeisesti alue on kuolemassa – ja hyvä niin. Taksin saaminen oli myös haastavaa. Kävelimme monien taksien ohi, mutta emme tunnistaneet yhtään luotettavaa merkkiä. Epämääräiset autot ajoivat eteemme vähän vinottain ja avasivat ovensa, yrittäen ohjata meidät sisälle. Ovat ilmeisesti tottuneet todella humalaisiin länkkäreihin tällä alueella. Lopulta vastaan tuli ihana ja luotettava Express ja otimme suunnan kohti matkan viimeistä pysäkkiä.
Jakartan yöelämän legenda on Stadium: neljä kerrosta yökerhoa kaupungin pohjoisosassa on auki pidempään kuin kukaan jaksaa juhlia, enkä ole ihan varma voiko sisällä olevaa touhua kutsua juhlimiseksi. Oppaani kuvasi paikkaa vaan yhdellä sanalla: ”dark”. Kysyin, että missä mielessä: onko se syntinen kuin Blok M vai pimeä vai mitä? ”Just dark, you’ll see”. Sisäänpääsyn hinnalla sai valita joko bissen tai vesipullon. Pidin vesipulloa äärettömän typeränä vaihtoehtona, mutta heti sisälle päästyäni tajusin kuuluvani vähemmistöön olueni kanssa. Käytännössä kaikilla muilla oli kädessään vesipullot ja jokainen vaakatason pinta oli täynnä vesipulloja. Ahaa, muistin kuulleeni huumeiden käytön olevan yleistä Jakartassa, mutta nyt vasta näin ensimmäistä kertaa baarin jossa käytännössä ei juotu, vaan vedettiin ainoastaan ekstaasia. Tai näin mitä näin, yökerho oli pimeä kuin Ivalo tammikuussa. Sitä on vaikea kuvailla, valoja ei rehellisesti ollut kuin käytävillä, tanssitilat olivat lähes pilkkopimeitä.
Saimme tuoppimme ja olimme siirtymässä tutkimaan paikkoja, kun tiellemme tuli vanhahko rouva. En ole hyvä arvioimaan aasialaisten ihmisten ikiä, mutta veikkaisin tätä naista noin kuusikymppiseksi. Hän oli pukeutunut henkilökunnan vaatteisiin ja hän viittilöi meitä pysähtymään. Eipä siinä vaihtoehtojakaan ollut, hän seisoi edessämme. Rouva sanoi jotain bahasaksi ja oppaani kumartui vähän eteenpäin kuullakseen paremmin. Samalla rouva veti jostain nurkasta aika riuhtaisten (ja takuulla kivuliaasti) nuoren tytön eteemme.
Mitäs mä arvioisin? Hän oli todella ylimeikattu, pukeutunut minihameeseen ja hyvin niukkaan tuubitoppiin, eikä hänen katseensa tarkentunut mihinkään. Jos pitäisi veikata, sanoisin häntä 17-vuotiaaksi, mutta kuten tuossa jo aiemmin sanoin, en osaa arvioida ikiä. Yhtäkkiä toverini ja minä molemmat kommunikoimme vanhemman rouvan kanssa aivan yhtä hyvin: käsiä heiluttamalla teimme nopeasti selväksi, ettemme olleet kiinnostuneita hänen kauppaamastaan huumatusta lapsesta.
Siirryimme yläkertaan ja sen minkä melulta pystyimme, debriiffasimme juuri tapahtunutta. Kuulemma kyseessä ei ollut mikään yksittäistapaus, vaan Jakartassa on edelleen voimissaan avoin prostituutiokulttuuri kaikkine lieveilmiöineen. On ilmeisesti aivan tavallista että aivan ravintolassa kuin ravintolassa tällaista saattaa tapahtua. Stadium on lisäksi huippusuosittu, valtaisan kokoinen, sopivalla sijainnilla ja pimeä. Ei se minun kuvotustani silti vähentänyt. Joimme oluemme loppuun ja kiersimme kerrokset läpi, mutta sitten olikin vuorossa (onneksi) taksimatka kotiin.
Sain sellaisen kuvan Jakartan yöelämästä, että suurella seurueella voisi oikeastaan nauttia olostaan lähes missä vaan. Näin kaksistaan kun kuljimme, saimme ehkä aavistuksen enemmän huomiota kuin mitä kaipasin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti