#nettirakkaus

Lueskelin töissä uutisia Suomesta, kun silmääni osui Jyrki Kasvin YLE:n blogikirjoitus aiheesta naisviha netissä. Itse blogikirjoituskin on kovaa tekstiä, mutta siihen linkattu SVT:n video vasta pysäyttävä onkin. Videon sisällön ymmärtäminen ei vaadi laudaturia ruotsista, jotta ymmärtäisi riittävästi. 

Kasvi ehdottaa seuraavaa:  

”Viha on tehokas ase, mutta sitä vastaan voi taistella. Otetaan mallia Ruotsista ja kopioidaan #nätkärlek-kampanja tänne Suomeen. #nettirakkaus-kampanjan idea on yksinkertainen, kehutaan joku julkisuuden henkilö netissä joka päivä. Muistutetaan vihaviestejä saaville toimittajille ja muille vaikuttajille, että vihankylväjät ovat verkossa vähemmistönä.”

Tämähän kuulostaa ihan haasteelta. Okei, en ehkä haluaisi kehua ihmistä sukupuolen vuoksi, mutta tämä protesti onkin osoitettu nettivihaa kohtaan, eikä ihmisen kehumista erityisesti sukupuolen takia. Annettakoon siis anteeksi tämä vähän naiivi ja sukupuolettunut lähtökohta ja osallistun kirjoittamalla eräästä naisesta, joka takuulla saa oman osansa nettivihasta: Sofi Oksasesta.

Ensinnäkin, en tykkää Oksasen tuotannosta. En tiedä miksi, mutta osalla kirjailijoista on sellainen tyyli kirjoittaa, etten jaksa lukea kirjoja koskaan loppuun. Samaan kastiin pääsee myös Jari Tervo ja J.R.R. Tolkien. Hyvässä seurassa siis ollaan sillä osastolla. Oksasen julkisuuskuvasta pidän kuitenkin hyvin paljon. Jaa miksi? Antakaas kun kerron.

Sofi Oksanen puhuu usein aiheista jotka ovat kivuliaita tai niitä halutaan siirtää syrjään julkisessa keskustelussa. Tämä on johtanut tietysti siihen, että julkisuudessa (lue: keltaisessa lehdistössä) pyritään lukemaan hänen ilmauksiaan väärin tai tarkoituksettoman provosoivina. Suomessa nousee kohu ja mitä tekee kirjailija Oksanen? Kysyttäessä vastaa, muttei lähde kampanjoimaan oman mielipiteensä puolesta. Ja miksi pitäisikään? Ei hän ole ”kohua” nostattanut, vaan sen on tehnyt tarkoitushakuinen media. Vaatii rohkeutta tässä maassa esittää mielipiteitään suoraan ja provosoivasti, mutta samalla ilman halua paasata aiheesta. Se on esimerkillisen kadehdittava taito.

Olin vähän pettynyt kun näin ensimmäiset mainoskuvat Kun kyyhkyset katosivat -kirjan tiimoilta. Oksanen oli kuvattuna niissä ilman laseja ja hymyilevänä. En muista nähneeni tällaista ilmettä kirjailijalla kertaakaan. Sofi Oksanen on aina vaikuttanut siltä, ettei hän halua myydä kirjojaan ulkonäöllään, tai ainakaan hymyilevänä. ”Luet kirjan jos haluat, mitä väliä sillä on, miltä kirjailija näyttää?” Mutta toisaalta taas, tämä oli ennen Puhdistusta. Sen jälkeen kun on kirjoittanut yhden Suomen kaikkien aikojen myydyimmistä kirjoista, ei liene enää mitään väliä miltä näyttää valokuvissa. Kukaan ei ainakaan pääse sanomaan että hymyllä on noustu asemaan. Ehkä mainoshymy olikin tarkoitettu minunkaltaisilleni muistutukseksi: ”Voin minä hymyillä jos haluan.” Pseudoälyköille on aina välillä hyvä muistuttaa, ettei ole heidän ristiretkiensä ase, vaan tekee mitä haluaa.

Parasta mielestäni Sofi Oksasessa on se, että hän on nuori ja lahjakas. Inhoan aina sitä kun jotakuta julkisuuden ihmistä mainostetaan nuorena ja lahjakkaana, sillä väistämättä alennetaan yksilön arvoa sillä kyseisellä hetkellä. Sofi Oksanen on kuitenkin nuori ja lahjakas, ilman että sitä jatkuvasti muistutettaisiin. Oletusarvoista on, että aktiivikirjailija – oli hän kuka hyvänsä – ei ole vielä kirjoittanut parasta teostaan. Kaikki he ovat lahjakkaita ja takuulla pyrkivät jokaisella uudella kirjallaan edellistä parempaan suoritukseen. Luulisi ainakin? Oksanen on päässyt asemaan, jossa hän voi olla nuori ja lahjakas ilman että joutuu kantamaan sen stigmaa. Siihen ei moni pysty.

Lopuksi vielä yksittäinen huomio: upeaa että Oksanen lähti kimppaan Juoppohullun päiväkirjan kirjoittaneen Juha Vuorisen kanssa. Vuorinen on suomalaisen kirjallisuuden kastiton. Hän myy huimia määriä, mutta kukaan ei uskalla kaveerata hänen kanssaan, sillä pelko oman statuksen menettämisestä on liian suuri. Eipä vaan Sofi Oksasella. Duo pisti pystyyn oman pokkarikustantamon. Way to go!

Onpas muuten vaikeaa yleensäkään kehua ketään. Tuntuu kuin kaikki pitäisi hakea negatiivisen kautta. Noh, yritinpähän ainakin. Tekstinä tästä kyllä varmaan tuli tämän blogin huonoin, mutta ehkä välillä on hyvä laskea liian korkealle noussutta tasoa. (vitsi, jos et tajunnut)